tiistai 19. helmikuuta 2013

Kohti kevättä

Kevät on tulossa kovaa vauhtia, ja joka keväinen sisustusinto on taas herännyt henkiin auringon paisteen myötä.
Koti ei yht äkkiä näytäkkään enää tunnelmalliselta kololta valon määrän lisääntyessä.
Pienimmätkin epäkohdat näkyvät selvemmin, ja pölypallerot vaeltavat ympäri kotia.
Väkisinkin tulee suuri palo sisustaa yhä enemmän, ja muutoksia tarvitaan.

Haluan kodista raikkaan kevään myötä. Karvalankamatot saavat kesällä vaihtua keveämpiin, ja vähemmän pölyävimpiin. Mutta mattojen vaihto ei ole tällähetkellä se ensimmäinen asia.
Ensimmäisenä karsin kaikki tunkkaiset, harmaat ja kulahtaneet halppistavarat pois näkyvistä.


Joulukoristeet. Joulu meni jo. Eikä näiden koristeiden tarvitse odotella hyllyn päällä ensi joulua.


Harmaa sohva meille saa jäädä, mutta täkki vaihtuu valkoiseen, ja tyynyt saavat ylleen kirkkaita ja valkoisia värejä. Tauluhyllylle tulee ihana, itse tehty taulu (siitä myöhemmin).



Hopean hohtoa ja kimalletta myös kesäksi vähän vähemmälle.


Roinan siivousta ja tavaroiden uudelleen järjestelyä.
Tuo kattolamppu on muuten aivan väärässä kohtaa. Eli sillekkin pitää tehdä jotain.


Lasten lelut muuttaa yläkertaan, ja tilalle tulee nojatuoli, ja ehkä joku hylly. Hyllyn päälle peili, taulu tms.



Tässä siis olohuoneen suunnitelmaa näin aluksi.
Pahoittelut huonoista kuvista. Sekin korjaantuu ihan pian. Kävin ostamassa juuri itselleni järkkärin.

Tässä sitten toivomuslistaa  ja suunnitelmaa olohuoneen sisustusta ajatellen.

Ehkä jokin kiva taulukollaasi





Peili


                                                        Mistähän tällasen löytäs ?


Tyynyjä

Vähän tehosteväriä, sekä valkoisia tyynyjä raikastamaan.














Ei kommentteja:

Lähetä kommentti