Seuraavat trendit olen bongannut eri sivuja selaillessani, joten ne eivät ole kiveen hakattuja juttuja. Vaan minun mielestäni sellaisia trendejä mitä on tänä keväänä paljon suomalaisissa sisustuksissa, ja sisustusliikkeissä näkynyt.
Graafiset kuviot


Afrikkalaisuus
Afrikkalaisuus tekee paluuta sisustukseen. Sitä ovat muun muassa punamustavalkoiset vahvat geometriset kuviot. Matot ja tekstiilit, joilla on vahvasti afrikkalaista identiteettiä, sopivat maanläheisen tyylinsä ja väriskaalansa vuoksi myös suomalaiseen kotiin.

Chevron-kuosi


- Suosi kirkkaita värejä, keltaisen eri sävyt on tosi pop
- Rouheat luonnonmateriaalit
- Sisustukseen luodaan mielenkiintoa valoilla ja varjoilla
- Riko rohkeasti harmoniaa käyttämällä vastakohtia
- Myös koralli, vihreä, pastellipinkki ovat tulevan kevään värejä
Karheus, kulunut pinta, ajan luoma patina sekä ruoste kuuluvat teolliseen tyyliin. Teollinen sisustaminen on kansainvälisesti kova trendi, ja se soveltuu hyvin intiimin ja vaalean sisustuksen vastapainoksi. Kannattaa kuitenkin huolehtia, etteivät tämän tyyppiset huonekalut valtaa tilaa, sillä monet niistä ovat väreiltään tummia ja ulkomuodoltaan raskasrakenteisia. Loistavia teollisen tyylin esimerkkejä ovat rautatiepölkyistä rakennettu sohvapöytä, raskaat metallihyllyköt ja tehdashallimaiset kattovalaisimet.
pellava, silkki, villa, neulotut, virkatut

Tässä vielä omaa kevään suosikkiväriäni pinkkiä eri sävyissä sekä inspiraatiokuvia ja Marokkolaista tunnelmaa.

Umbran pinkit kolmiulotteiset kukat seinälle, OmaShop

KG Design veitsimagneetti, Sisustajan Soppi

Marokkolaista tunnelmaa
http://elramlahamra.nl/


Mitä lisäisit vielä?
.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti