tiistai 5. maaliskuuta 2013

Miten raikastaa sisustusta

Itselläni on kovin harmaa/musta sisustus josta haluan pikkuhiljaa eroon. 
No,sitä harmautta tuli juuri tänään lisää uuden sohvatuolin myötä. (kuva myöhemmin)

Pientä freesausta kaipailen tämän talven harmaan kauden jälkeen. Sohvat meillä pysyy lasten takia harmaina,mutta kaikki muu harmaa saa lähteä ennemmin tai myöhemmin. Mustaa meillä on myöa aika paljon esimerkiksi pienissä kodinkoneissa,ja melkein koko eteinen on musta.
En tykkää enään yhtään. Kaipaan valkoista ja ennen kaikkea fressiä,kodikasta sisustusta.







Tässä erittäin hyviä vinkkejä miten aloittaa freesaaminen. 



Siivoaminen

Siivoaminen on sisustuksen a ja o. Ikkunoiden pesu ja kodin puunaaminen siistiksi ja raikkaalta tuoksuvaksi piristää kummasti.


Materiaalit
Kovin paksut materiaalit eivät oikein houkuttele. Kesällä verhot, matot ja petivaatteet saavat olla kevyempiä. Esimerkiksi puuvillasatiini on ihana materiaali lakanoissa.

Kohtuus

Vie ylimääräiset tavarat kaappiin. Kaikkia rakkaita esineitä ei tarvitse pitää samaan aikaan esillä, sillä ne alkavat syödä toistensa tehoa. Pelkistetyssä tyylissä yksityiskohdat tulevat paremmin esiin.


rjestys
Ei näytä kivalta, jos eteisen lattialla lojuu kymmenen paria jalkineita. Kenkiä pienissä kenkäkaapeissa säilyttämällä kodin käyntikorttina toimivan eteisen yleisilme tulee siistimmäksi.

Tuoksut

Tuoksusisustaminen on nyt pinnalla. Huonetuoksut ja tuoksukynttilät luovat ja raikastavat tunnelmaa. Itse suosin V-A-N-I-L-J-A tuoksua pyykinhuuhteluaineessa ja kynttilöissä. Wc:ssä meillä on Glade automaattinen raikastin. (Pattereilla toimiva laite joka vapauttaa jatkuvaa tuoksua automaattisesti.) Mutta,kuten kaikessa muussakin, niin kohtuus tässäkin.

Kukat

Kaunis kukkakimppu tai viherkasvi piristää sisustusta aina. Itse vaihtelen värejä ja asetelmia. Ja meillä on melkein aina tuoreita kukkia maljakossa. (poikkeus tänään tuossa tuoreudessa. Ostin kimpun tulppaaneja,jotka olivat ilmeisesti jossain vaiheessa saaneet kylmää. Ne eivät auenneet ollenkaan. Vaan meillä on nyt kimppu nupuillaan olevia kuivakukkasia ) Tekis mieli viedä kauppaan takaisin!!












Värit
Jos haluat käyttää vahvoja värejä,niin käytä niitä kodin pienissä yksityiskohdissa esim kynttilät tai tyynyt. Lisäämällä valkoisuutta, saa helposti raikkaamman ilmeen. Myös lampun valon värisävyllä on vaikutusta. Haluatko lämpimän vai kylmän tunnelman                            Huonekalujen kiiltoaste vaikuttaa myös. Itse pidän korkeakiiltoisesta. Näyttää jotenkin puhtaammaltakin.
Punainen
  • Voimakas ja lämmin väri
  • Sopii viileään huoneeseen
  • Suurena pintana näyttävä ja dramaattinen
  • Myös pieni määrä punaista riittää tuomaan eloa huoneeseen
Keltainen
  • Lämmin ja pirteä
  • Korostaa päivänvaloa
  • Parantaa keskittymiskykyä
  • Murretut sävyt yleensä helpompia sisustuksessa kuin puhtaan kirkas keltainen
Oranssi
  • Energinen väri
  • Murrettu tiilenoranssi sopii rauhallisempaan sisustukseen
Violetti
  • Viileä sinivioletti tai lämmin punavioletti
  • Voimakas ja tummana dramaattinen väri
Valkoinen
  • Raikas, hillitty ja rauhoittava sisustusväri
  • Sopii kaiken kanssa yhteen
  • Monia sävyjä, ei ole vain yhtä valkoista
Musta
  • Dramaattinen ja vahva väri
  • Imee valoa, suurina pintoina tekee huoneesta pimeämmän
  • Hyvin käytettynä tuo kodikasta tunnelmaa  
Harmaa
  • Rauhoittaa voimakkaampia värejä
  • Sopii monien värien kanssa yhteen
  • Sävyjä vaaleasta helmenharmaasta melkein mustaan grafiitinharmaaseen
Ruskea
  • Rauhallinen ja hillitty väri
  • Kokonaan ruskean eri sävyillä sisustettu koti voi olla tunkkainen
  • Valkoinen raikastaa ruskeaa huonetta

Valkoisen sävyt sisustuksessa

Valkoinen väri ei ole vain valkoista, vaan kymmeniä eri vivahteita:
  • puhtaan valkoinen (vitivalkoinen)
  • maalarinvalkoinen (hieman harmahtava)
  • kerma (kellertävä)
  • eggshell (vihertävä)
  • lumenvalkoinen (sinertävä)
Maalivalmistajilla on omat nimityksensä eri valkoisen sävyille. Sävyihin tulee tutustua ja niitä kannattaa vertailla ennen valintaa. On hyvä muistaa, että perusvalkoinen, sävyttämätön sisustusmaali ei ole ihan yhtä peittävää kuin sävytetty maali.
Vaihtoehtona valkoiselle
Valoisa, vaalea koti voi syntyä muustakin kuin valkoisesta. Vertaile värikarttojen muitakin vaaleita sävyjä: harmaata, beigeä, roosaa tai hennon keltaista.  Kaikkia vaaleita värejä voi myös helposti  yhdistää raikkaan valkoiseen.                                                                               



Finlaysonin vaaleanpunainen Ruusunen-kuosi raikastaa talvisen kattauksen ja tuo jo ripauksen kevättä.










Ei kommentteja:

Lähetä kommentti